sunnuntai 13. lokakuuta 2019

PM & HYVÄNTEKEVÄISYYS


Viikon loppumisen kunniaksi ajattelin selvittää hieman PM-International (=PM):n yhteistyötä World Visionin kanssa. Tässä tekstissä olevat faktat ovat otettu julkisista lähteistä. PM ei itse kerro suoraan, kuinka paljon konkreettisesti tuotteista menee hyväntekeväisyyteen, joten ajattelin kaivaa faktoja ja kertoa suuntaa antavasti tietoa. Tekstin inspiraationa toimii ympäri somea kuulemani väitteet PM:n hyväntekeväisyydestä.


Hyväntekeväisyys on itsessään hyvä asia, tottakai. Jokainen hyväntekeväisyyteen annettu euro on hieno teko. Tekstin tarkoituksena ei ole siis antaa kritiikkiä PM:lle hyväntekeväisyyteen lahjoittamisesta, vaan yksinkertaisesti tehdä yhteenveto siitä, kuinka paljon rahaa siihen oikeasti laitetaan, jotta jokainen voi tehdä itse arviointia asiasta hyväntekeväisyysväitteen kuullessaan.


PM kertoo, että jokaisesta ostetusta tuotteesta menee summa World Visionille. Yleisellä tasolla jos hyväntekeväisyyteen annettu summa on marginaalinen, hyväntekeväisyydellä ratsastaminen kuulostaa hieman kyseenalaiselta markkinoinnilta. Jokainen voi tämän tekstin luettuaan päättää itse, onko tämän yrityksen kohdalla kyseessä marginaalinen summa.



1. PM on World Visionin suurin lahjoittaja. [väite bongattu esim. fitlinefakta.fi]


Tästä ei ole suoraa faktaa missään, mutta muiden todisteiden valossa tämä ei pidä paikkaansa tällaisenaan. World Visionin suurimpien yhteistyökumppanien listalla ei ole mainintaa PM:stä. [1] Esimerkiksi Coca-Colan kerrotaan auttaneen lähes 100000 oppilasta [2] kun taas PM:n kerrotaan auttaneen 1800 lasta. [3] Tästä voi vetää johtopäätöksen, että PM ei välttämättä ole suurin lahjoittaja World Visionille.


PM:n Vicki Sorgin, joka ilmeisesti toimii myös tittelillä "charity ambassador", Instagram-tilillä kiitellään useassa postauksessa yhteistyöstä Saksan World Visionin kanssa. Kts. esimerkiksi [4] "We did it- 500 NEW Sponsored Children totaling 1800 Children (€648,000 per year)with #worldvisionde 😍". Kansainvälisen World Visionin sivustolla ei ole mainintaa PM:stä, mutta Saksan World Visionin sivuilla on. Väitettä yhteistyöstä juurikin Saksan World Visionin kanssa tukee myös se, että vuoden 2017 lahjoitusshekin [5] vastaanottajaksi merkitty Juliana Gössmann työskentelee Saksan World Visionilla. [6]


Tästä kaikesta voi tehdä yhteenvedon, että väitettä pitäisi korjata seuraavanlaiseksi: PM on Saksan World Visionin suurin lahjoittaja. Koko maailmanlaajuiseen yritykseen (pelkkä World Vision) viittaaminen voi johtaa kuulijaa harhaan.



2. Hyväntekeväisyyteen lahjotetaan 1e/myyty tuote [väite bongattu esim. tästä kommenttikentästä]


Aloitetaan ihan faktaluvuilla: vuonna 2018 PM lahjoitti World Visionille 648 000 euroa. [4] Vuonna 2017 World Visionille lahjoitettiin 468 000 euroa. [5] Seuraavat laskutoimitukset on tehty näiden julkisten summien perusteella: muista lahjoituksista ei löytynyt tietoa netistä.


Vuonna 2018 PM:n myyntitulot (revenue) olivat 834 000 000 dollaria. [7] Vuonna 2017 PM:n myyntitulot olivat 632 000 000 dollaria. [8] Vertailun oikeellisuudeksi käytin hyväntekeväisyyden lahjoituspäivämäärän (8.12.2017 ja 7.12.2018) silloista kurssia muuntaakseni dollarit euroiksi.


Vuonna 2018 PM:n myyntitulot olivat noin 734 206 000 euroa.

Vuonna 2017 myyntitulot olivat noin 536 025 000 euroa.

Tästä raa'asti laskemalla saadaan, että myyntituloista meni vuonna 2018 hyväntekeväisyyteen: 648 000/734 206 000x100%=0,088%. Toisin sanoen jos ostat 100 eurolla tuotteita, hyväntekeväisyyteen menee 8,8 senttiä.

Vuonna 2017 samalla kaavalla laskien 468000/536025000x100%=0,087%, eli 100e ostoksesta 8,7 senttiä.

Nämä laskutoimitukset on laskettu puhtaasti matematiikan perusteella, enkä voi tietenkään sanoa varmaksi, mistä kaikesta lahjoitus on kerätty. PM:n mukaan se tulee tuotteiden hinnasta. [9] Lahjoitussumma on myös vaihdellut vuosien välillä, mutta lahjoituksen summa on ollut prosentuaalisesti myyntitulojen määrään katsoen sama (0,087-0,088%), joten on mahdollista, että vuosittainen lahjoitus päätetään tehdyn myynnin perusteella tai tuotteiden hinnasta menee mainittu prosentuaalinen määrä WorldVisionille.

Laskelmassa ei ole otettu huomioon muita syntyneitä kuluja, ja sitä meneekö koko lahjoitettu summa ns. perille asti, mutta pääpiirteittäin voisi sanoa, että jos ostat PM:n tuotteita satasella, niin lahjoitat samalla alle 9 senttiä tälle hyväntekeväisyysjärjestölle. Jokainen päättää tietenkin itse, haluaako tukea hyväntekeväisyyttä ostamalla tuotteita vai lahjoittamalla saman summan muuta kautta.


_________________________


Lähteet:

[1] World Vision: Other Valued Partners https://www.wvi.org/our-partners/other-valued-partners
[2] World Vision: Coca-Cola https://www.worldvision.org/corporate/partners/coca-cola/
[3] World Vision: PM-International https://www.worldvision.de/pm-international
[4] Instagram: vicki_sorg https://www.instagram.com/p/BrHpSocnyPL/
[5] PM-International: The Culture of Sustainable Charity https://pm-international.com/blog/pm-we-care/the-culture-of-sustainable-charity/
[6] LinkedIn: Juliana Gößmann https://de.linkedin.com/in/juliana-g%C3%B6%C3%9Fmann-710738135?trk=pub-pbmap
[7] Direct Selling News: DSN Announces the 2019 Global 100!
https://www.directsellingnews.com/dsn-announces-the-2019-global-100/

[8] Direct Selling News: DSN Announces the 2018 Global 100!
https://www.directsellingnews.com/dsn-announces-the-2018-global-100/

[9] Fitline hyväntekeväisyys https://xn--fitlinehyvntekevisyys-f2bg.fi/

3 kommenttia:

  1. Sinun käyttämäsi linkki: https://www.worldvision.de/pm-international
    "With more than 1,800 sponsored children, PM-International is currently the largest corporate sponsor of World Vision and it hopes to continue to expand the charity cooperation to sponsor at least 10,000 children one day."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän siellä lukee. Kommentissasi ei ollut kysymystä, joten oletan sen viittaavan siihen, että onhan PM World Visionin suurin lahjoittaja. Tässä se tulkintavirhe yleensä tuleekin: huomautan kuitenkin että teksti on juurikin Saksan World Visionin sivuilta, joten en näe tarvetta korjata tekstiäni.

      Poista
    2. Lisään tähän vielä että vihdoin PM-International Finland:kin sanoo sen julkisesti. Tämä on edistystä totuuden ja läpinäkyvyyden lisäämiseksi! "Tiesitkö, että PM-International on Saksan World Visionin isoin yksittäinen lahjoittaja?"
      Lähde: https://www.instagram.com/p/B4SZb-vAa2m/

      Poista