torstai 12. marraskuuta 2020

FITLINEN PAKKAUSDESIGNIA

 

Throwback Thursday!

Olen lukenut aiemmin usealta keskustelupalstalta valitusta siitä, kuinka vanhentuneelta PM-Internationalin/FitLinen pakkaukset näyttävät. No tämähän nyt on suoranaista vihapuhetta! Tietäisittepä vain, miltä ne pakkaukset ennen näyttivät. Tai, kohta tiedätte. Olkaa niin hyvät. Tänään ei tule blogiin hirveämmin faktaa, vaan silmäniloa, oikein karkkia graafisen suunnittelun ystäville.

Alkuajan designiä. Mun mielestä nää näyttäisi tosi kivoilta tuotteilta, jos oltaisiin 50-luvulla!
Lähde: Kuvankaappaus PM:n youtube-videolta

Eka Activaissi. Jonnet ei muista ysärin pärinöitä. Ei oltu tehty punaisesta kannesta brändiä vielä. FitLinen logoakin on muutettu tähän.
Lähde: Kuvankaappaus PM:n youtube-videolta

Uusia pakkauksia jälleen. Kaikkien terveys pelastettu kun vihdoin saatiin 2000-luvulla koko päiväksi ryystettävää ja optimaalisesti ravinteita. Näistä, varsinkin Basics-purkista, mulle tulee mieleen ne 70-80-luvun mustataustaiset reseptikortit.
Lähde: Kuvankaappaus PM:n youtube-videolta

Jo tällöin 2000-luvun alussa paketeissa oli maininta NTC:stä, sekä lisäksi NGP:stä (Nutrient Group Products). Tuona aikana NTC tarkoitti optimaalista, nopeaa imeytymistä ja NGP tarkoitti aineiden oikeaa määrää ja yhteisvaikutusta. Ilmeisesti on käynyt joku fuusio jossain välissä ja NGP:stä ja NTC:stä tuli pelkkä NTC. Termit tarkoittavat yleensä sitä mitä niihin on keksitty merkitykseksi. Kuten vaikka haukkuvaa nelijalkaista karvakasaa kutsutaan koiraksi, eikä kissaksi. Kyse ei ole siis koskaan ollut mistään mullistavasta keksinnöstä vaan pelkästään keksitystä tuotenimestä firmalle. Kirjoitin NTC:stä reilu vuosi sitten blogitekstin 'TAPAUS NTC' niin ei siitä tässä enempää.

Maisemakuvat läks ja tilalle tuli harmaata.
Lähde: Kuvankaappaus PM:n youtube-videolta
Nykyinen optimaalisetti näyttää siis tältä.
Lähde: PM-International

Nyt kun näitä katsoo, niin kyllähän vaikuttaa siltä, että PM:n pakkaukset tosiaan ovat laahanneet jatkuvasti 20-30-vuotta ajastaan jäljessä. Kaikki mielipiteet/kokemukset ovat toki aina sitä, mihin niitä vertaa, ja itse vertaan näitä nykyisiä edellisiin kuoriin. Onhan firmalla paskempaakin ulkoasua ollut kuin nykyinen! Tämä oli paras kehu mitä pystyn PM:lle antamaan. Olkaa hyvät sielläkin firmassa. Mitä mieltä itse olet pakkauksista?

_______________________

Jos kiinnostaa nähdä lisää historiaa, voit selata wanhoja PM:n sivuja Wayback Machinella:
Sivut on tehty aikoinaan javascriptillä. Linkkejä ei saa klikattua auki eikä kuvia avattua isommiksi, mutta niitä voi ainakin silmäillä! Eri vuosien sivuja saa auki sivun yläpalkista.

perjantai 6. marraskuuta 2020

MODERE, KOLLAGEENI / COLLAGEN SCIENCES


MODERE / ELÄ PUHTAASTI -postaus

________________________

Tässä postauksessa käsittelen vain Moderen kollageenisarjaa ja kollageenin vaikutuksia yleisesti. Edellinen postaus olisi venynyt nälkävuoden mittaiseksi, joten otin tämän kollageeniaiheen erikseen.

________________________

COLLAGEN SCIENCES

Modere tarjoaa tässä sarjassa muun muassa 100-200 euroa maksavia juotavia "ihonhoitotuotteita" kananrustokollageenilla. Yleisellä tasolla: juomat sisältävät muun muassa kasviuutteita (kukkais- ja hedelmävedet, mehut, vihreä tee yms.), kollageenia, säilöntäaineita, sakeuttajia, tärkkelystä, sokeria ja muita makeutusaineita, jotain lisättyjä vitamiineja ja hivenaineita, marjajauheita, happamuudensäilöntäaineita. 

Vähän kuin joisi siis monihedelmämehua kollageenilisällä.

THE PROOF IS IN THE PICTURES.
Vai onko sittenkään? Moderen sivustolla näkyy myös before-after-kuvia, joilla ilmeisesti demonstroidaan tuotteen "huikeaa" tehoa 12 viikon käytön jälkeen. Näiden kuvien tehon salaisuus on ihan teknisissä seikoissa ja kehon liikkuvuuden hyödyntämisessä. Otan tähän esimerkiksi erään jälleenmyyjän jakaman kuvan/"tietopaketin".


En tiedä teistä, mutta minusta näyttää että kyseisen henkilön nenä olisi hieman palanut, eikä iho ilmeisesti ole parantunut ollenkaan 12 viikon aikana? Onko tämä hyvää mainosta tuotteille?
Lähde: jälleenmyyjän facebook-sivu

Muutoskuva on voitu ottaa vain minuutin aikaerolla, joka selittäisi samanlaisen nenän punoituksen. "Muutos" johtuu mitä ilmeisemmin siitä, että "Before"-kuvassa valo tulee jyrkästi ylhäältäpäin, paljastaen kaikki ihon rypyt ja poimut, kun taas "After"-kuvassa valo tulee pehmeästi ja tasaisemmin. Valon suunta, määrä ja väri vaikuttavat paljon siihen, miten ihon epätasaisuudet tai kasvojen muodot näkyvät. Tästä kamerakoulu.fi:n postauksesta löytyvällä Nacho Guzmanin videolla asia on ilmaistu hyvin selkeästi.

Muita kikkoja ovat esimerkiksi asennon muutos (kun venyttää kaulan oikein pitkäksi, iho näyttää kiinteämmältä), ilmeen muutos (kokeile vaikka itse irvistää peilille tai siristää silmiä - jonnekin kasvoille tulee helposti jokin ihopoimu) tai lihaksien jännitys/rentouttaminen (esimerkiksi selluliitti näkyy paremmin kun jännittää lihaksiaan vrt. kun lihakset ovat rentoina). Lisäksi voidaan tietenkin käyttää meikkiä iholle. Kriittistä ajattelua muutoskuvien suhteen siis!

Kollageenille ole ainuttakaan hyväksyttyä terveysväitettä: tuotteen ei saa mainostaa tuovan kimmoisampaa tai sileämpää ihoa. Muistakaa ilmiantaa KKV:lle, jos tällaisia väitteitä kollageenin "hyödyistä" käytetään, ne ovat nimittäin #pikkasenlaittomia.

Lisähuomiona tuosta kuvan tekstistä, että sinänsä se pitääkin paikkaansa: kollageenia esiintyy elimistössä ja se vaikuttaa ihon kimmoisuuteen. Kyseessä on kuitenkin harhautus, sillä tekstissä on unohdettu tai "unohdettu" kertoa, että kollageenin hyödyt juotuna/syötynä ovat nykyisen tiedon mukaan huuhaata, kollageeni pilkkoutuu ruoansulatuselimistössä, eikä sisäisesti nautitun kollageenin hyötyjä ole osoitettu tieteellisesti. Vaikka kollageeni löytäisikin tiensä ruoansulatuselimistöstä iholle, siitä ei ole todistettu olevan mitään konkreettista hyötyä. Iholle levitettävä kosmetiikka saa puolestaan vaikuttaa vain ihon pinnassa, ja ihon epidermis uusiutuu muutenkin jatkuvasti, noin kuukaudessaEli jos iholla on pintapuolisia ryppyjä, voit odottaa niiden poistumista ihan itsellään noin kuukauden sisällä - mitään aineita ei tarvita, vaikkakin ihoa kosteuttamalla voi saada aikaan illuusiota vähemmän näkyvistä rypyistä (mikä tahansa kosteuttava voide käy, ei tarvitse olla ylihinnoiteltu vm-tuote).

Syvemmällä dermiksessä oleviin ryppyihin, jotka näkyvät myös ihon pinnassa, ei valitettavasti voi enää vaikuttaa ilman ihoon pistettäviä täyteaineita, ei edes jälleenmyyjän kauniilla mainospuheilla, sillä kosmetiikka ei saa imeytyä verenkiertoon asti (dermiksessä sijaitsee mm. verisuonia). Ihon menetettyä kimmoisuutta ei saa takaisin, mutta kimmoisuuden säilymistä voi jonkin verran ennaltaehkäistä: suurin vaikutus on tupakoinnin ja auringon välttämisellä. Lisäksi kannattaa panostaa liikuntaan ja monipuoliseen, terveelliseen ruokavalioon sekä välttää alkoholia.
_____________________

Oletko muuten ikinä ajatellut, että mm. juustokakun hyydyttämiseen käytettävä liivate on myös teknisesti kollageenia? Mutta kukaan tuskin ajattelee että kakun syöminen silottaa ryppyjä samalla, vaikka siinäkin saa sisäisesti kollageenia. Miksi siis tämä kollageenijuoma olisi eri asia? Joko ne molemmat silottavat naamaa tai kumpikaan eivät silota. Mitäpä jos ensi kerralla harkitessasi ylihintaista verkostomarkkinointikollageenituotetta kääntäisit katseesi paikalliseen kahvilaan ja ostaisit palan kakkua? Se olisi yhteiskunnan kannalta tässä koronatilanteessa muutenkin järkevämpää rahankäyttöä.

maanantai 2. marraskuuta 2020

MODERE / ELÄ PUHTAASTI


Johan on ollut vuosi kaikella tapaa, myös verkostomarkkinointirintamalla!

FitLinen myyjät ovat vetäneet itsensä piiloon: mm. Munlainenjuttu-FitLine-tiimistä on yllättäen tullut ainakin julkisessa mielessä bisnesvalmennusta (vaikkakin tiimin vetäjä Eveliina keikkuu edelleen Suomen top-myyjien joukossa, fitskumyyntiä ei ole siis lopetettu), pitkään Suomen Fitline-top-myyjiin kuulunut Daniel "Bile-Dani" Lehtonen on ulosoton asiakas (tästä kaikki voivat päätellä kuinka kannattavaa fitskubisnes on, jopa parhaimmille myyjille), sekä Daniel on myös Suurimmassa pudottajassa karistamassa fläsää (mites ne fitskujen tuomat terveyshyödyt?). PM-International Finlandin toimitusjohtaja on lähtenyt työstä, eikä uutta toimaria ole käsittääkseni vieläkään saatu. Jostain kumman syystä myöskin törkykommentit ovat loppuneet tästä blogista toimarin lähdön jälkeen. Mukava sattuma.
Partylite lopettaa Pohjoismaissa.
Entiset 
Juice Plussalaiset ovat yhtäkkiä loikanneet Moderen pariin, vaikka vielä hetki sitten Juice Plus oli suorastaan elämän pelastaja. Vähän nyt alan huolestumaan heidän puolestaan, että mitä tapahtuu Juicekapseleiden parantamalle terveydelle?? /sarcasm

Myyjät siirtyvät siis verkostomarkkinoinnista toiseen, jos vaikka tämä uusi aluevaltaus tuottaisi paremmin?
Moderella on ollut YTJ:n mukaan jotain toimintaa vuodesta 2014. Suomeen Modere aukaisi ovensa ilmeisesti vuonna 2015. Moderesta löytyy kohtalaisen vähän tietoa, kyseessä ei ole siis (toistaiseksi) kovinkaan laajalle Suomessa levinnyt yritys. Ehkä nyt sitten uudet innokkaat jämyt nostavat Moderen kuuluisuuteen?


Lähde: Live Clean - Elä Puhtaasti facebook-sivut


Modere on jälleen yksi verkostomarkkinointiyritys, joten en mene sen tarkemmin siihen mikä koko rakenteessa on lähtökohtaisesti vialla, vaan suosittelen tutustumaan seuraaviin postauksiini:

Moderen tuotevalikoimaan kuuluu ainakin ravintolisiä, kosmetiikkaa ja kodinpuhdistustuotteita.
Tuotetietoja katsomatta voin jo valmiiksi arvata, että tuotteet ovat peruslaatuisia, mutta niitä mainostetaan ylivertaisen tehokkaina, ja tästä syystä oikeutetaan tuotteiden korkeita hintoja.

Nettisivuilla tuotteita kuvaillaan esimerkiksi termeillä "Stylish. Safe. Smart." sekä "Live Clean".
Brändi tuntuu rakentuvan tuotteiden turvallisuuden ja puhtauden ympärille.

Tuotteita on järjetön määrä, siksi nostan esiin tähän vain joitain tuotteita. Suosittelen silti katsomaan itseäsi kiinnostavia tuotteita, ja lukemaan ainesosaluettelot, sekä vertaamaan hinta-laatu-suhteita. Niiden kautta voi huomata, että tuotteet ovat yleisesti sekoituksia erilaisista kasvisjauheista tai -uutteista joillain lisävitamiineilla tai peruslaatuista kosmetiikkaa, ja täten voisi päätellä etteivät ne kovin ihmeitä voi kropalle tehdä. Tai niin sitä voisi toivoa, että jokainen osaisi päätellä näin - kuitenkin jo FitLinen ja Juice Plussan suosio osoittaa sen, että hyötyjä kuvitellaan saavan. Muiden mielipiteet vaikuttavat myös omaan tuotekokemukseen, eikä oma tuotekokemus ole tällöin objektiivinen mutta tästä asiasta lukee lisää vaikuttamispostauksessani.

Tuotteita rummutetaan myös patentilla: patentin saa yksinkertaisesti siten, että sekoittaa niin uniikin mixin kaikista jauheista, ettei kukaan ole vielä sellaista sekametelisoppaa saanut aiemmin aikaan, ja hakee patentin tälle mixille. Tai sitten käsittelee raaka-ainetta jollain uudella tavalla. Patentilla ei ole kuitenkaan mitään tekemistä tehon kanssa, kyseessä on vain jokin uusi 'keksintö'.

_____________________________

COLLAGEN SCIENCES - Kallista kollageenilitkua. Teen tästä oman postauksen myöhemmin

BODY TRANSFORMATION SYSTEM Neljän tuotteen sarja, jota markkinoidaan terveyteen, kehon muutokseen ja laihdutukseen vaikuttavana settinä. Tuotteet sisältävät vaikuttavin aineina: kollageenia, linoleenihappoa / kitosaania*, C-vitamiinia, prebiootteja / valkoista kidneypapuja / maarianohdaketta, inkivääriä + erilaisia täyteaineita jokaisessa tuotteessa.
*kitosaani on äyriäisten kuorista saatava aine, jonka väitetään sitovan rasvaa itseensä ja täten laihduttavan. Tieteellistä näyttöä tälle ei ole kuitenkaan saatu, teho on siis samaa luokkaa kuin esimerkiksi glukosamiini nivelrikkoon: lumelääkettä vastaava. 

En lupaa laihdutusta tai kehon muutosta pelkästään näillä lisäravinteilla, niissä ei ole mitään joka polttaisi rasvat pois tai siirtäisi niitä "oikeampiin" paikkoihin. Ja se hinta, 150 euroa kuukauden setistä. Takaan kylläkin, että se lompakko laihtuu tehokkaasti. Samalla hinnalla voi saada tuurilla melkein vuodeksi salikortin, suosittelen kokeilemaan kehonmuokkausta mielummin sillä!

HOUSEHOLD CARE Kodinpuhdistusaineita oli Moderella kaksi, pyykinpesujauhe ja tiskiaine. Käytän itse paljon ewg.org-sivustoa arvioimaan käyttämäni kosmetiikan ja pesuaineiden haitallisuutta itselleni ja ympäristölle. Tässä huomautan sloganin "Safe"="Turvallinen"-sanasta, kun tiskiaine sisältää phenoxyethanolia, ja ihmeisesti hajusteen kautta limoneenia ja linaloolia, jotka ovat ihoa ärsyttäviä tai allergisoivia aineita, siltikin toki valitettavan laajasti käytössä olevia, muillakin kuin vm-yrityksillä. Suosittelen siis vahvasti tiskaamaan hanskat kädessä tällä aineella, jos sitä ylipäätänsä haluaa käyttää. Safe and Smart, indeed.

"CREATED BY NATURE. CRAFTED BY MODERE."

PERSONAL CARE Straight from the nature, esimerkiksi silikonia, muoveja ja muita synteettisiä ainesosia vartalovoiteessa, päivävoiteessa ja monissa muissa kosmetiikkatuotteissa. Created by nature kuulostaa siltä, että tuotteet olisivat luonnosta - siis luonnonkosmetiikkaa. Tämä ei siis pidä paikkaansa. En tiedä onko valikoimassa yksittäistä tuotetta, joka ainesosien perusteella täyttäisi luonnonkosmetiikan kriteerit, sillä en jaksanut lukea kaikkien tuotteiden ainesosaluetteloita, mutta pääosin vaikuttaa siltä että Modere ei tarjoa luonnonkosmetiikkaa. Kosmetiikan suhteen yleisesti, kannattaa suhtautua kriittisesti, jos valmistaja mainostaa esimerkiksi "95% luonnollisia ainesosia" - kosmetiikkatuotteet ovat usein suurimmaksi osaksi vettä, siis luonnosta peräisin jo siten.

Silikonin määrä kiinnitti erityisesti huomiota päivävoiteessa, sitä on prosentuaalisesti toiseksi eniten - heti veden jälkeen, ja silikonia on lisää eri nimillä ainesosaluettelossa (silikonit tunnistaa esimerkiksi -cone -päätteisestä nimestä).
Silikonihan ei itsessään tee mitään, paitsi luo iholle sileän "kalvon". Tämä saa aikaan sileän tuntuisen ihon (illuusio siitä, että tuote olisi erityisen hoitava), ja "kalvo" lukitsee kosteuden alleen ja voi tukkia ihon samasta syystä, kun se lukitsee myös kaikki epäpuhtaudet alleen. Luulen että tuolla melkein 40 euron hinnalla saisi jotain oikeasti hoitavaa rasvaa naamalleen muualta.

Aivoni ovat niin järkyttyneitä vieläkin satasen vitamiinilitkuista että kosmetiikkatuotteet tuntuivat suurimmaksi osaksi kohtuuhintaisilta. Hinta-laatu-suhde niissä toki edelleen on pielessä. Joka tapauksessa usea kosmetiikkatuote sisälsi mikromuoveja, muovit esiintyvät ainesosissa useilla nimellä, tässä Kemikaalikimaran blogipostauksessa niistä osa. Kyseenalaistan jälleen "Live Clean/Elä Puhtaasti"-sloganin. Mitä puhtautta se on, jos huuhtoo muovia tai silikonia alas viemäristä? Onneksi sentään vedenpuhdistamot nappavat nykytekniikalla suurimman osan muovista talteen - ei kannata siis viedä mökille tai muualle kunnallisen viemäriverkoston ulkopuolelle näitä.

WEIGHT MANAGEMENT Painonhallintaa joillain yksittäisillä vitamiineilla ja kasvijauheilla. Njet. En jaksa edes kommentoida enempää tätä mielikuvamarkkinointia.
On muuten pitkä ainesosaluettelo yhdelle proteiinijauheelle, en edes tunnista googlaamatta kaikkia ainesosia. Tietävätköhän tuotteen käyttäjätkään mitä syövät? Sokeria näyttää olevan toiseksi eniten aineksista. Hintakin tälle vain reilu 2e/annos.
Lähde: Modere

HAMMASTAHNA Tässä olisi oikein sokeriton hammastahna vaivaisella kympillä. Kertokaa kommentteihin, jos löydätte hammastahnan, johon on lisätty sokeria. Itse en löytänyt. En laske koivusokeria=ksylitolia sokeriksi, eikä Moderekaan, kun ksylitolia tästä löytyy. Ruokaviraston oppaan mukaan "Merkinnöissä et saa ilmoittaa elintarvikkeella olevan sellaisia erityisiä vaikutuksia tai ominaisuuksia, joita sillä ei ole tai joiden suhteen se ei poikkea muista vastaavista elintarvikkeista." OK, myönnetään - tämä koskee elintarvikkeita, johon hammastahna ei kuulu, mutta sitä voi yleisesti miettiä, että onko sokerittomuuden mainostaminen fiksua muutenkaan tässä kontekstissa.

Fluoriakaan ei tähän tahnaan ole lisätty. Se on totta, että jos kotiin tulevassa vedessä on liikaa fluoria (yli 1,5mg/l), fluorihammastahnan käyttöä kannattaa rajoittaa. Liiallisesta fluorin saannista voi olla haittaa hammasterveydelle, sillä se voi aiheuttaa fluoroosia ja kiilteen haurastumista. Mainittakoon myös että veden fluoripitoisuus on tavallisesti 0,1mg/l, eli yleensä ei ole tarvetta rajoittaa fluoritahnan käyttöä. Muutenkin vain pieni osa päivittäisestä fluorinsaannista tulee tahnasta: noin 80-85% saadaan syödystä ruoasta, sillä fluoria on luontaisesti maaperässä. Tästä kartasta voit arvioida, missä alueilla saattaa olla liikaa fluoria vedessä, tarkista kuitenkin veden todellinen fluoripitoisuus esimerkiksi paikalliselta vesijohtolaitokselta, ennen kuin siirryt fluorittomaan tahnaan.

Alkoi hengästyttämään tämä tuotteiden selaus. Joka tapauksessa päällimmäisenä Moderen sivustoa selatessa oli hämmennys, jotenkin liikeidea tai brändi ei ollut selkeä. Ilmeisesti myydään mitä vaan mitä voi sanoa "turvalliseksi"? Mitä edes turvallisuus tarkoittaa tässä kontekstissa? Yleensä muutenkin määrä tekee myrkyn, jopa veden juomiseen voi kuolla. Lähtökohtaisesti kaiken kosmetiikan pitäisi olla Euroopan komission asetuksen mukaisesti turvalliseksi arvioitua.
Vai onko yrityksen tarkoitus pyrkiä tarjoamaan vähän kaikkea, jotta sitkeimmällekin asiakkaalle saisi jotain myytyä? Vaikuttaa siltä että Modere on jälleen yksi perinteinen verkostomarkkinointifirma, joka kauppaa suurilla lupauksilla ylihintaisia tuotteita kerryttääkseen firman kassaa. Ei siis poikkea muista vastaavista mitenkään.
________________________

Loppuun mainitakseni:
En varmasti ole ainut, joka huomaa yhtäläisyydet logossa/fontissa/nimessä? Toinen on luonnonkosmetiikkabrändi, toinen omasta mielestään luonnollinen brändi. Onko yhtäläisyys tarkoituksellista mielikuvamarkkinointia vai puhdasta sattumaa? Ken tietää.